tiistai 23. elokuuta 2016

Ihanat, kamalat lastenvaatteet!

Aamu alkoi klo.8. Luojan kiitos, rytmin pyöräytys onnistui normaalimpaan ilman sen suurempia tappeluita. Tai tämä iltaham se vasta näyttää mihin aikaan lapset tahtoo mennä nukkumaan.

Mun oli aamulla pakko alkaa kuvailemaan mukeloitten vaatteita. Poitsun vaatteet oli niin söpöt! Ostettiin jo joskus keväällä tuo muumiaiheinen paita pojalle. Ja se on kyllä ihana!♡ lisäksi Senna valitsi taas itse itselleen vaatteet. Ainakun tyttö itse valitsee, hän  tahtoo jalkaan legginsit:)



Nää kaksi on kyllä sellaisia helmiä, ettei oo toisia ♡

Ja tää vikakuva pojasta. Mun Pirjo-täti teki Sennalle sillon pari vuotta sitten villavaatteet. Ja nää on niin ihanat ja sopivat tälle poitsulle että...!♡ ja tuntui vielä pärjäävän rattaissa näillä, vaikka onkin jo ilma mennyt vähän kylmemmäksi..


Tekisi mieli kuvailla enempi lasten vaatteita, mutta ei kyllä tunnu millään aika riittävän sellaiseen. Rakastan lastenvaatteiden ostelua, niin käytettynä kuin uutenakin ja olisi mukavaa jakaa näitten muksujen asukuvia useammin... ehkä sitten myöhemmin, kun taas jaksaa panostaa blogiin.

Tänään jään ekaa kertaa lasten kanssa kolmisin, kun Sini lähtee töihin...saapas nähdä miten meillä menee;)

maanantai 22. elokuuta 2016

Arkirytmisekaisin.

Meillä ollaan viimepäivät laitettu koko arkirytmi sekaisin. 
Yöllä Senna ei nuku, vaan huutaa. Sitten vauvakin herää kitisemään. Päivällä olisi sitten lähes Pakko antaa molempien nukkua miljoonanvuoden päiväunet. Aamulla herätään klo.6-8 sijaan vasta lähes 10aikaan. Ja silti väsyttää, ainakin meitä vanhempia.
Päivällä ruokailurytmi meni täysin hukkaan, kun ei ole itkulta ja huudolta ehditty ja muistettu itse syödä.
Aiemmin ollaan puettu jo aamusta päivävaatteet päälle. Nyt ollaan edelleenkin puolenpäivän aikaan yövaatteissa ja lapset ehkä puettuna...ja vaipat vaihdettuna.
 Oma aamupala on taas vaihtunut kylmänä juotavaan kahvikupilliseen, kun Senna hakee äitin leikkimään kesken kahvin juonnin. Miten sanoa ei nyt rakas, kun tytär tulee kädestäpitäen, bambisilmät loistaen hakemaan äitin leikkimään? "Tule, äiti, tule leikkii".

Älkää ymmärtäkö väärin. Se että kerron näistä asioista ,tai valitan kuten olen kuullut tekeväni, ei tarkoita etten rakastaisi lapsiani enemmän kuin mitään muuta♡ ja en todellakaan vaihtaisi sekuntiakaan tästä yöhuudosta ja kylmästä aamukahvista pois!

Eilinen ilta päättyi ihanaan sateenkaareen taivaalla♡ takapihallamme on aika kaunista toisinaan♡