Koska olen äiti, kaikki luulevat etten ole enää minä, Anita. Kaikki luulevat, ettei minulla ole enää aikaa, ei tärkeyttä, ei aivotoimintaa eikä merkitystä.
Koska olen äiti,
En saa olla enää sisko
En saa olla enää tytär
En saa olla enää ystävä
En saa enää tehdä virheitä
En saa enää olla minä itse, vaan minun täytyy olla VAIN äiti.
Kukaan ei kysy mitä kuuluu. No miksen itse kysy sitä? Koska ajattelen ettei kukaan välitä. Koska ajattelen, että se kaksituntinen päiväuniaika täytyy, kirjaimellisesti täytyy käyttää kotitöihin ja opiskeluun ja joskus bloggaamiseen.
Senna on mulle tärkein ja rakkain tässä maailmassa, mutta voin sanoa että 24/7 kotiäitinä en halua enää tämän jälkeen olla. Se on rankkaa. En ollut ennen viime viikonloppua käynyt missään ilman vauvaa melkein 9kk!
Oon väsynyt ja turhautunut. Itken yksin vessassa, koska ei äiti saa näyttää tunteita.
En saa olla minä. Ystävät, kaverit, siskot, veljet ja jopa äiti aattelevat etten ole enää minä. Etten ole enää Anita. Vaan et oon Sennan äiti. Etten oo enää mitään muuta.
Tuntuu tosi turhauttavalta ja petetyltä kun ihmiset joiden olisi kuulunut olla aina vierellä, häviävätkin yhtäkkiä, eivät auta, eivät kysy mitä kuuluu. Oon vihainen, koska yhtäkkiä huomaa ettei veli välitä niin paljon, että tulisi ees mun ylioppilasjuhliin. Vihainen, koska sisko ei tuu käymään tai ees puhu mulle vapaaehtoisesti. Vihainen, koska äiti ei ikinä halua käymään mua, vaan Sennan. Vihainen, koska ystävät ei tuu käymään tai laita viestiä, koska luulevat etten välitä, etten haluaisi hetkeksi pois kotoa näkemään heitä edes kerran kuussa tai kahdessa.
Oon vihanen, turhautunut ja pettynyt. Pettynyt koska pikkusiskot valittee nykyään toisen isosiskon, koska sillä on niille enempi aikaa. Koska se toinen isosisko on paljon parempi kuin se jolla on vauva. Pettynyt koska pikkuveljet ei koskaan tuu käymään, ei ikinä.
Ja vaimo.... ei auta. Ei hetkeksikään voi ottaa vauvaa itselleen hoitoon. Ei hetkeksikään päästä mua käymään ulkona yksinään. Ei kertaakaan sano, et mene, mää huolehin Sennasta, mene käymään kavereitten luona, vietä päivä tai parituntinem yksinään.
Ei siinä... rakastan suurimmaksi osaksi arkea. Rakastan vaimoa, rakastan tytärtä, rakastan äitiä, rakastan sisaruksia ja kavereita, rakastan suurimmaksi osaksi äitinä oloa.... mutta en ole vain äiti. Ole myös minä, Anita. Olen edelleen se yksinäinen ja eksynyt pikkutyttö joka ikävöi joka helvetin päivä iskää. Joka toivoo vaan pientä keskustelua ja halia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti