Kyllä. Paljon on muuttunut. Mutta toisaalta ei, mikään ei ole muuttunut.
Meillä on tuplasti rakkautta ja sietokykyä, koska molemmilla hyrrää vielä nämä ihanat raskaudenjälkeiset hormoonit. On valvottu öitä ja tapeltu taaperon kiukkukohtauksia vastaan, mutta ei vielä tunnu miltään.
Meillä on KOKO ajan kädet täynnä. Joko lapsista, tai kakkavaipoista tai sitten nenän niisto paperista. Tai tiskeistä tai pyykeistä tai imurista tai kissanpennuista jotka hyppii pöydille huomion puutteessa. Tai sitten me vaan istutaan sohvalla ja katotaan toisiamme ja mietitään mitä hittoa ollaan menty tekemään. Sitte vilkaistaan vauvaa ja Sennaa ja ollaan taas maailman onnellisimpia!
On erilaista huolehtia kahdesta kuin yhdestä, mut miksi me ei pärjättäisi myös kahden kanssa kun o pärjätty yhdenkin kanssa. Ja jatkuvastihan meillä on ollu käsissä lyhyitä aikoja myös mun pikkusiskoja, kun on kyläilty äitimummilassa ja muksut on leikkiny ja jonkun on pitänyt kaikkia komentaa.
Joskus joutuu tekemään kaiken yksin, kun vauva tahtoo olla tissillä pidempäänkin. Hyvähän se on että rintamaito maistuu♡ olen tosi onnellinen, että Sinillä imetys on onnistunut tähän asti aivan loistavasti, surettaa vaan kun itsellä se ei Sennan kanssa neljää kuukautta pidempään onnistunut...ja ne neljä kuukauttakin jatkuvan lisämaidon kanssa:(
 |
| Ihana, kamala imetysaika! |
Mutta niin.
Tän postauksen pointti oli, että rakastan tätä kahden lapsen äitinä olemista. Molemmat on mulle maailman rakkaimpia ja tärkeimpiä ihmisentaimia, joitten takia tekisin, ja TEENKIN, mitä tahansa♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti