Elämä nyt.

Kirjoittaminen on raskasta, aikaa vievää ja kiittämätöntä puuhaa. Jos kirjoittaa itselleen tärkeistä asioista ja henkilöistä tai mielipiteistä, voi saada haukkuja asiasta josta on monta näkökulmaa. Ja yleensä nämä sanat sattuvat eniten, koska itse haluaa olla rehellinen ja aito itsensä. Rakentava ja asiallinen kritiikki ja mielipide erot ovat eri asia kuin toisen elämän ja tunteiden mollaaminen.

Lopetin kirjoittamisen koska en enää jaksanut edellä mainittuja asioita. Koska meidän nyt yksi vuotiaan vauvan alku oli niin vaikea. Koska halusin miettiä onko kirjoittaminen kaiken sen arvoista mitä olen sen johdosta haukkuja saanut. 

Nyt olen vihdoin päättänyt, että kirjoitan taas. Aina silloin tällöin. Ehkä en usein tai sitten paljonkin. Riippuen siitä mitä sanottavaa on.

Mitä meille kuuluu nyt?

Täällä me ollaan, edelleen punaisessa tuvassamme maaseudun rauhassa. Minä, vaimo, tytär ja kaksi poikaa. Sekä tietenkin kisut ja koirat ja pupu. 

Viime lokakuussa tuli neljä vuotta naimisissa oloa täyteen. Ja joulun jälkeen esikoistyttösemme täytti neljävee. 

Sitä ennen elokuussa keskimmäinen poika täytti kaks vee ja nyt ihan vasta meijän pikkuinen vauva täytti yhden vuoden.

Vaimoke käy töissä nykyään. Ja minä teen edelleen sijaisuuksia kun saan sellaisia itselleni haalittua. Oikeastaan olen ollut viime syksyn lopulle asti vanhempainvapaalla ja se aika vauvelin kanssa oli kaiken sen hermojen raastamisen arvoista.

Nyt kutenkin puhaltaa uudet tuulet. Johonkin pitäisi päästä, koska eläminen pelkässä kotiympäristössä ilman suurempia ulkomaailman kontakteja ei ole hyväksi.

Saa nähdä mihin päädyn.

Kuka olen?

Minä, Anita. Niinkuin tähänkin asti. Ärsyttävyyteen asti totuuden kertoja ja elämääni sillä mutkistava. Olen ihminen joka rakastaa kirjoja, elokuvia ja musiikkia. Sellainen jolle omat puheensa täytyy selittää jos en niitä ymmärrä. Kova väittelemään(varsinkin ihanan temperamenttisen tyttäreni kanssa). Keskusteleminen on myös yksi intohimoista, koska argumentointi ja vuoropuhelun rakentaminen on kiehtovaa(varsinkin insinööriveljen kanssa...). 

Olen vain minä; täynnä hymyä, iloa, positiivisuutta, epätoivoa ja surua. 

Lähinnä epätoivo ja suru koskee diabeetikkominää. Koska olen väsynyt itseni hoitamiseen. Se on vaikeaa ja toisina päivinä todella turhauttavaa. Mutta ei siitä sen enempää nyt.

Haluan nyt kirjoittaa taas ajatuksia ylös, koska lopulta se helpottaa oloa paljon. 

Toivottavasti joku muukin lukee mun yksinhöpinöitä välillä:) 

Anita

Kuulumisia.

Kuukausi vaihtuu pian ja ajattelin kirjoitella kuulumisia tältä kuukaudelta.

Huhtikuussa meillä on tapahtunut melko paljon. Olen ollut töissä monena päivänä, olen myös opiskellut. Lisäksi olen miettinyt mitä kirjoitan kun ajatuksia on miljoona, mutta sanojen löytäminen vaatii aikaa, koska mun elämä täällä kolmen muksun ja vaimon kanssa on melko hektistä.
Me ollaan juteltu. Sinin kanssa. Lasten kansaa. Luettu, leikitty. Ulkoiltu ja aloitettu pyöräilykausi lasten potkupyöräilyllä. Lisäksi ollaan katsottu aivan luvattoman monta elokuvaa sekä otettu käyttöön Bookbeat sovellus, jonka avulla iltasatu tulee joka ilta kuunneltua ilman erillistä kirjan etsimistä.
Meillä ollaan kiinnostuttu kirjoittamaan omaa nimeä ja paljon sittenkin. Senna sana piirtyy paperille monta kertaa viikossa pikkuisten käsien suurella vaivalla kirjoittamana. Lisäksi Nilo on hokannut piirrustustaitonsa, kun käsi vihdoinkin toimii silmien kanssa yhteispelillä. Eliel on alkanut jokellella, paljon. Aamu alkaa guu, höy, yy, öö äyyy äänteillä joita hoetaan koko päivä erilaisilla äänenpainoilla ja huudahduksilla. Lisäksi Elielin hymy on muuttunut entistä leveämmäksi ja valloittavammaksi sen myötä kun poika on oppinut tunnistamaan kasvoja. Levein hymy on tarkoitettu tissille ja sisaruksille :D
Meiltä on lähtenyt joesta jäät. Kovalla rytinällä sen jälkeen kun jääpato murtui. Ensin tosin vesi joesta nousi useamman metrin takapihan puolelle.

Kaiken kaikkiaan meille kuuluu siis hyvää. Seuraavaan viikkoon on suunnitteilla pihan laittoa, puuhommaa ja vappudiscoilua.♡
Ihanaa huhtikuun loppua kaikille jotka jaksaa postauksia vielä lukea ♡

Kun suru tulee.

Niin se taas iski. Todellisuus. Se jossa ihmisiä lähtee koko ajan.
Viikonloppuna eräs puolisolleni tärkeä ihminen sai siivet selkäänsä ja lähti jatkamaan matkaansa kohti taivastaan.

Kun suru kohtaa ihmisen omakohtaisesti, ihminen jäätyy. Se menee hiljaiseksi tai sitten se alkaa itkemään, se turtuu. Se ei sano mitään. Koska suru on maailman ahdistavin ja inhottavin tunne. Suru syö. Se syö ihmistä sisältä, kalvaa salakavalasti. Sitten tuntuu ettei voi hengittää.

Mutta pakko toistaa kliseetä, joka on totta. Aika parantaa. Se helpottaa surua. Se helpottaa menetyksen tuskaa ja ikävää. Joku aamu heräät ja pystyt taas hengittämään ilman että vanne rintakehällä painaa. Joku aamu pystyt taas hymyilee ilman kyyneleisiä silmiä. Jonakin aamuna kaikki on taas paremmin. Mutta siihen tarvitaan aikaa ja omaa kykyä käsitellä suruaan. Surun vaiheet ovat melko silmiinpistäviä. Siihen kuuluu kieltämistä, syyllistämistä, syyttämistä, syyllisyyttä, entä jossia...siihen kuuluu itkua, puhetta ja lopulta sitä paskaa huumoria mitä minäkin heittelen oman isin kuolemasta. Koska joskus on pakko päästä yli. Elämää ei voi elää itkemällä jo lähteneiden perään. Täytyy ajatella että vielä joskus nähdään ja se on fine että se aika ei enää ole täällä maanpäällä.

Aika parantaa. Olen kokenut sen. Surullisena, itkuisena, Isiä ikävöivänä pikkutyttönä. Aika parantaa.♡

Miltä tuntuu olla äiti lapselle, joka ei virallisesti ole minun?

Ajattelin pureutua aiheeseen, joka on ihmetyttänyt monia, mukaan lukien minua, Koska minähän en ole virallisesti vielä Elielin äiti. Enkä ollut Nilon äiti silloinkun poika syntyi.
Eli tämä ihana hieno lainsäädäntö. Minun pitää kyllä maksaa lapsen menot, maksaa sen vaatteet, maksaa kaikki mikä kuuluu minun lapselle, joka ei kuitenkaan virallisissa papereissa ole minun, ennenkuin olen suoritaanut adoptioprosessin ja maksanut vähän lisää siitä, että minun lapseni tulee sitten käräjäoikeuden päätöksen jälkeen olemaan minun lapsi.

Nilo ja Eliel on molemmat mulle aivan yhtä tärkeitä, rakkaita ja omia lapsia kuin myöskin Senna, mutta näiden kahden pojan kohdalla joudun käymään läpi inhottavan prosessin, jossa lastenvalvojat kyttäävät meidän elämämme jokaista piirrettä ja sitä, onko minusta äidiksi. Hei c'moon, se on mun kolmas lapsi, miksi olisin vaimoni kanssa päättänyt hankkia kolmannen lapsen, jos en olisi halunnut? Miten kuvittelette, että tämä lapsi olisi yhtään sen enempää vahinko kuin edellisetkään, katsokaas kun meille sellaista vahinkoa ei noin vain satukkaan!!!

Tuntuu pahalta, että minun lapseni, jonka syntymän olen nähnyt, jonka elämän ensimmäistä parkaisua olen ollut todistamassa, jonka olen synnytyssalissa ekan kerran pessyt hellästi ja rakastavasti, jonka olen vaimoni rinnalle nostanut, jonka napanuorankin olen katkaisuut, EI muka ole minun. Onhan hän. Hän on minun lapsi, minun poika, Minun Eliel. Minun lapsi jonka olen nimennyt kuten olen itse halunnut. Minun lapsi, jonka jokaikisessä neuvolassa olen ollut mukana. Minun lapsi jonka kakkapyllyä olen pessyt, päätä silitellyt ja päivät sylissä hyysännyt.
Mutta se ei jostain syystä riitä. Koska minä en ole tämän lapsen äiti vielä ja tämä asia kalvaa minua joka päivä. Ei se lapsi siitä kärsisi, jos papereissa lukisi alusta asti kaksi vanhempaa, äiti ja äippä. Koska siinä minä olen joka tapauksessa joka saakelin sekunnin ollut. Lapsen vieressä, nauraen, hymyillen, itkien, silitellen, halaten ja hellästi suukotellen.

Kansainvälinen sisarustenpäivä

Tänään on kuulemma kansainvälinen sisarusten päivä. Sisaruudesta mulla on kokemusta enemmän kuin suurimmalla osalla ihmisistä. 

Olen sekä pikkusisko että isosisko. Minulla on isoveli ja pikkuveljiä ja pikkusiskoja. 

Voin siis sanoa olevani melko konkari sisaruusasioissa. Ajattelin listata sisaruuden parhaita puolia tai ainkin asioita joita tulee mieleen omista sisaruksistani.

1. En ole koskaan ollut yksin. Ja harvemmin myöskään oikeasti yksinäinen, ainakaan ennen murrosikää ja aikuisuutta. Ja nykyään osaan arvostaa sisarusteni seuraa. Mm.paskalla huumorilla jota vain sisarusparkani ymmärtävät, koska ovat kanssani kasvaneet ja minut oppineet tuntemaan.:D

2. Aina joku on ollut lähdössä mukaan lenkille tai shoppailemaan tai ihan mihin olen keksinyt mennäkkään. Tämä on oikeasti ihanaa, koska kyllähän sitä siskojen kanssa on paljon mukavampaa vetää hikihatussa menemään tutulla lenkkipolulla tai löytää kauheita vaatteita joille voi sitten yhdessä naureskella :D

3. Mun vaatteet menee aina eteenpäin. Siis ihan aina. Laitan housut pois ja joku pikkusiskoista hamstraa ne heti. Varsinkin jos on kyse mulle jo muutama vuosi sitten pieneksi jääneistä vaatteista.

4. Saan vaatteita samankokoiselta pikkusiskoltani. On ihanaa saada ilmaiseksi vaatteita joita on ehkä käytetty päällä kerran:'D Enkä ikinä raski ostaa mitään itselle kun kaikki mitä ostan on lapsille. Hyvä että joku huolehtii mun vaatteiden ajanmukaisuudesta:D

5. On juttuseuraa. Mm.whatsapp ryhmä jossa lentää niin paskaa läppää, tosiasioita, hullua huumoria, mielipiteitä, perusteltuja ja perustelemattomia argumentteja, selvitellään riitoja, toisten elämän kuvioita, työaikoja...lista on oikeasti loputon. Ja mahtavan kattava. Ja Janne, pakko mainita yksityiskeskustelut joista luulisin jonkun huippuprofessorinkin olevan ylpeä; koska toinen lentää niin pilvissä ja toinen on kyynärpäitään myöten paskavaipoissa, kirjaimellisesti :D :) 

6. Olen aina ollut osa jotain suurempaa. Ihanaa, rakasta, uskomatonta ja tärkeää sisarusryhmää. Tiivistä joukkoa, jossa jokaisella on paikkansa. Joukkoa jolla on kaikki yhteistä, kaikki erilaista ja silti kaikki tärkein maailmassa.

Ihanaa kansainvälistä sisarusten päivää erityisesti kaikille mun ikiomille, hulluille ja ihanille sekä rakkaille sisaruksilleni.♡

Maaliskuun viimeinen.

Tänään heräsin valoon ja lämpöön. Ihan vaan vaimon ja pienimmän ipanan Elielin vierestä. Koska muut kaksi muksua on mummilassa pääsiäisyökylässä. Kohta saa kuuman kupin kahvia käteen ja voi upota hetkeksi romaanin pariin ennenkuin aloitetaan päivän hommat.
Olen onnellinen. Näistä hetkistä. Kun saa apua pyytämättä ja aurinko paistaa. Kun heti aamulla on hymy kasvoilla ja mielikin on kirkas. ♡
Mitähän tämä kaunis keväinen aurinko tuo vielä mukanaan? Todennäköisesti tänään lämpimän kävelyretken luonnon ääreen ja makkaranpaistoa lapsuudenkodin pihassa. Näin on hyvä olla.

Aurinkoista viimeistä maaliskuun päivää kaikille♡

Olen palannut.

Hei kaikki.
Olen palannut. Tai en oikeastaan. Koska en halua koskaan palata siihen negatiiviseen asenteeseen jonka täältä pari vuotta sitten löysin. En koskaan enää halua palata sellaiseksi ihmiseksi jota ei kiinnosta muut ihmiset.
Koska minä olen Minä. Isolla ämmällä. Minä on paljon asioita. Paljon positiivisia asioita. Minä olen hymyä. Olen aurinkoa. Minä olen onnea ja iloa. Olen naurua ja valoa. Minä olen rakkautta. Minä olen Minä.
Minulla on kaikkea mitä koskaan olen toivonut. Minulla on ihana perhe ja maailman paras lähisuku ympärillä. Minulla on lemmikkejä vaikka muille jakaa. Minulla on satunnaisesti töitä. Minulla on kirjoja ja kirjoituksia.
Enkä nyt tällä tarkoita etten kokisi mitään negatiivista, mutta olen päättänyt muuttaa suhtautumistani asioihin. Koska negatiivisella ajattelullani en koskaan saanut mitään muuta kuin pahan mielen. Itselle ja kaikille muille.

Olen siis palannut. En tiedä kuinka kauaksi aikaa, kuinka usein kirjoittaakseni, mutta silti. Minä olen palannut.

Joulukuun ensimmäinen♡

Enää 23yötä jouluun on...♡

Meillä on ollut melkoista menoa tässä viime päivinä. Sairastelua, opiskelua, töitä. Vauvelilla on nyt 29+3 viikkoja täynnä. Jännittää jo kovasti päättääkö pikkukolmonen saapua etuajassa, vai vieläkö on se kaksi ja puoli kuukautta edessä :"D

Ajattelin laittaa lasten joulukalentereista kuvat, kun aiempina vuosina olen joulun alla postaillut useammin. Nyt ajattelin että yritän panostaa muutamaan postaukseen, joilla tulee vähän joulufiilistä.

Elikkä meijän lapsilla on kaksi joulukalenteria. Mummojen ostamat Muumi-aiheinen kirja ja hahmo kalenteri. Hahmokalenterin saa Senna avata ja kirjakalenterin Nilo. Tälle aamulle meinas lapset revetä riemusta kun saivat vihdoin avata ekat luukut:)

Näiden kahden kalenterin lisäksi laitetaan myös mun lapsuudesta tuttu joulupukki kalenteri, johon ripustetaan kaikille omat sukat♡ Nilo sai aivan uskomattoman ihanan joulusukan Vaukirjan paketista. ♡

Laiteltiin eilen jouluvaloja. Vielä ulkovalot on laittamatta ja sitten on talo melko jouluinen♡ Jouluverhot vaihdettiin jo viime viikolla ja tehtiin kuusikoriste seinälle. Siihen vielä tässä parin viikon aikana tehdään lasten kanssa lisää koristeita, koska askartelu on niin mukavaa♡

Ihanaa joulukuun ensimmäistä♡ 

Saahan nyt jo jouluhöpsähtää täysin? Kun olen sitä tähän asti toppuutellut, että sitten joulunakin vielä rakastan tätä kaikkea lasten kanssa olemista ja tekemistä näin paljon♡ 

Kuulumisia.

Heippa!

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut aivan älytön kiire. On ollut tosi paljon kaikkea. Neuvolaa, töitä, koulutuksia, koulua,....

Hoitopäiviä, olemista, tekemistä, tonttuilua....

Aloitetaanpa vaikka ihan mun omasta tilanteesta. Olen ollut töissä. Olen tehnyt koulujuttuja. Olen ollut iloinen, pirteä, väsynyt ja kaikkea muutakin. Olen istunut aamuisin pari minuuttia miettimässä miksi ikinä koskaan hankin lapsia ja seuraavana sekuntina ollut maailman onnellisin kahdesta aurinkoisesta naamasta mun edessä♡

Meillä on nyt rv 28+jotain, en pysy enää laskuissa joka päivä. Koska ei sillä oo väliä. Vauva pitää pitää massussa vielä sen pari kuukautta ja rapiat päälle, että pääsisi mahdollisimman terveenä maailmaan ja kotiin. Eli matkaa on. Mutta on me pesty varalta jo muutama body ja housut, jos tulisi sellainen tilanne että vauva tulisi jo paljonkin etuajassa.

Senna ja Nilo on olleet maailman kultaisimpia, mutta samalla maailman rasittavimpia otuksia viime aikoina. Pitää olla, tehdä, mennä ja takertua. Koko ajan. Mutta mikäs sen parempaa kuin käpertyä lapset kainalossa sohvalle kynttilänvaloon tai lukemaan kirjoja. Tai katsomaan jouluelokuvia kuten Joulupukki ja noitarumpu, joka muuten oli melkeen kolmeveen mielestö vähän pelottava:)

Niin että kiirettä on ollut. Elämää, eikä sen enempää♡

Ihanaa marraskuista lauantaita kaikille♡

Toivotaan oikein kovasti lumista joulua tulevaksi niin ehkä tää kaikki lumi ei lähtis taas pois....

Isienpäivän viikonloppu.

Niin se isukinpäivä taas tuli ja meni.
Meillähän sitä päivää juhlitaan äipänpäivänä, vaikka useimmat sitä ei ymmärrä.
Meijän äipänpäivänä äippä sai lapsukaisilta lahjuksia, pusuja, haleja ja pääsi leikkimäänkin. Meillä Äippä on arjen sankari , samoin kuin myös äiti, mutta erityisesti äippä. Koska äippä on. Sini on meijän lapsille maailman paras äippä. Sopivan kiukkuinen, sopivan lämmin. Sopivan lepponen, mutta tarvittaessa myäs komentelevainen.
Kiitos että Sini olet meijän lasten toinen rakastava vanhempi♡

Isänpäivän merkitys on mulle himmennyt. Samoin kuin äitienpäivän. Kosks miksi äiti ja isi ( tai äippä) ei oo maailman tärkein ja turvallisin ja rakkain ihminen kaikkina vuodenpäivinä sille pikkutirpalle, jota itse kukin kasvattaa? Meillä ainakin niin on♡

Niin että tulin vaan sanomaan, että myöhäistä ihanaa vanhempienpäivää kaikille vanhemmille ja miksei myös lapsettomillekin ihmisille, jotka saa aamuisin herätä sillonkuin itse haluavat, eikä kukaan tunge kylmiä pikkuvarpaita öisin kylkiluiden väliin.

Ihanaa marraskuista maanantaita♡♡ Taas yksi viikko pian ohi ennen joulua, Sennan kolmevuotissynttäreitä ja meijän pikkukolmosen syntymää♡♡♡♡

Masentavan harmaa marraskuu.

Niin siinä kävi taas. 

Lumi suli ja kaikki muuttui harmaaksi. Tai siis tämä harmaahan sisältää hienoa paskanruskeaa, yliäyräiden tulvivaa jokea ja kiirettä, joka tuntuu hukuttavan alleen.

Tällaisen olon ja tunteen saa aikaan vain tämä syksyinen ankeus, joka on vallannut jokapaikan. Missään ei ole väriä päivisin. Kaikki on tasaista. Harmaata.

Toisaalta. Iltaisin voisi kuvitella olevansa jossakin satumaassa, kun taivaan tulet ovat loimunneet oikein kirkkaina ja ihanina.

 Olen sitä mieltä, että jos positiivisia ajatuksia ja huumorin pilkahduksia jaksaa löytää syksyllä, niin niitä löytää kyllä aina muulloinkin.

Ihanaa harmaata viikkoa♡ Katselkaa taivaalle, jos siellä näkyisi vielä tänäänkin sitä ihanaa vihreää loistoa♡

Marraskuun aloitus♡

Niin se vaihtui kuukausi eilen. Nyt ollaan jo lähempänä joulua ja pulkkamäkiä. Hiihtokelejä. Retkiä paistamaan makkaraa. Sennan synttäreitä ja vauvan tuloa♡

Syksy oli ihana♡ Nilo täytti vuoden♡

Mutta nyt on aika suunnata katse kohti ihanaa joulun aikaa. Kaikkein parasta aikaa vuodessa♡ 

Jännä miten musta kaikki vuodenajat on ihania. Ne on niitä hetkiä. Kauniita ja muuttuvia ja silti pysyviä asioita elämässä.

Marraskuu kääntyi meille kiireisenä kuuna. On työtä ja valmennusta, kurssia ja opuskelua. Tenttejä ja esseitä. On kaikkea. Päivät on enemmän ja vähemmän täynnä. 

Silti tämä kaikki on ihanaa. 

Koska elän ja koska voin.♡

Ihanaa marraskuuta♡ 

Toivotaan kirpakkaa pikkupakkasta, kodin lämpöä, sopivasti tekemistä ja sylin täydeltä kynttilöitä ja rakkautta, niitä ei tästä talosta puutu♡

Arkielämä.

Eilen oli ihan tavallinen päivä. 

Olin lasten kanssa kotona. Mun kaksi pienintä siskoa oli kans meillä hoidossa. 

Loma loppui ja kouluarki alkoi.

Niin ja meidän arki, jossa ollaan päivät kotona ja käydään illalla mummilassa hetki istumassa.

Meidän eiliseen kuului ulkoilua, lumileikkeineen ja ekoine tän talven pulkkailuineen. Tosi sotkuiset leikit. Kaikki lelut oli kirjaimellisesti päivän päätteeksi levällään joka paikassa. Ja paljon höpötystä. Pelaamista.

Sitä meidän arki on. Leikkiä, sotkua, ruokaa, ulkoilua ja sovittuja menoja. Iltasatuja ja tuutulauluja. Jokailtainen "en mene nukkumaan" taistelu, jonka päätteeksi tyty nukahtaa tyytyväisenä viereen. Ja taistelu sanaa en tässä tarkoita kirjaimellisesti....

Arki on kylmäpussi, jota pidetään Nilon päässä kun se taas onnistui sen kolauttamaan uskomattomassa paikassa. 

Arki on meidän kisut ja koirulit. Sisu vaatimassa huomiota sohvalla, koirat kerjäämässä tempuilla herkkuja illalla. ♡

Tää on parasta just nyt♡ 

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille.♡

Syysloman menoa.

Meillä ollaan oltu lomalla tämä viikko. Tai siis äitimummilan porukka on ollut lomalla. Ja me sitten ollaan kans lomailtu heijän kanssaan.

Meijän lomailuun on kuulunut puuhommaa, lenkkeilyä, sukulaisia moneem lähtöön ja reissu rajan taakse, iki-ihanaan Haaparannan Ikeaan. Lisäksi ollaan päästy polskimaan pitkästä aikaa uimahalliin. Se se vasta on kivaa!♡

Meidän lapset on päässeet viikon aikana peräti kaksi kertaa Mummille yökylään. Ja meillä on sen lisäksi ollut lähes joka yö yksi ylimääräinen pikkuneitokainen ilahduttamassa meidän kohtuullisen tavallisia päiviä.

Nyt me nautitaan täysin siemauksin Sinin kanssa vapaillasta ennen loppusyksyn rankkoja rutistuksia. Koska tämä syksyaika on niin synkkää ja raskasta, täytyy keksimällä keksiä ihania asioita elämään.

Tänään se tarkoittaa leffaa ja huomenna ehkä kynttilöitä♡

Ihanaa lauantai iltaa kaikille 

Ja Hyvää yötä ♡

Kolme vee ja risat.

Niin sitä 22.10.17 tuli kolme vuotta virallisia MEitä täyteen.
Kolme vuotta rekisteröidyssä parisuhteessa on kasvattanut MEitä, eikä vähiten siksi että Me on saatu aikaan tänä aikana kaksi villiviikaria ja selvitty riidoista ja vastoinkäymisistä.
Meidän parisuhteen perustana on puhuminen. Ja toiselle nauraminen. Ei ilkeästi tietenkään. Miksi me toiselle ilkeästi naurettaisiinkaan kun ollaan molemmat kuitenkin lopulta siinä samassa paskassa nenällään.

Voin sanoa että ilman MEitä ei olisi myöskään minua. Koska miten minä olisin minä ilman tuota sekopäistä naista rinnallani. Miten voisin hengittää vapaasti saatika nukkua sunnuntai aamuisia pidempään, jos ei olisi sitä Toista.♡

ME ollaan yhdessä vahvoja. Me ollaa yhdessä vastaan maailmaa ja ymmärretään maailmaa ja itseämme paremmin kun katsotaan sitä toistemme silmillä.

Me ollaan kasvettu melko tiukasti yhteen. Ei liian tiukasti, kiitos oman tahdon, raikuvien riitojen ja välillä erillään olemisen. Mutta Me ei oltaisi ME ilman meitä;)

Kiitos Rakkaani näistä kolmesta ja risasta vuodesta♡ Jospa meijän seuraavina hääpäivinä olisi edessä jotain muutakin kuin mun veljen kuskaamista iltamyöhällä, alkoholitonta skumppaa, liian väsynyttä naurua sekä ajo-oppilaan perässä ajelua!;)♡ Ei siinä, oli paras hääpäivä tähän mennessä, koska ME ja kolme+vuotta♡

Ensilumi tuli!

Eilen aurinko paistoi vielä osan päivästä ja oli melkein lämmintä.

Tänä aamuna maisema ovesta oli pikkuisen luminen. 

Me Sennan ja Nilon kanssa rakastetaan lunta. Ja oltaisi toivottu ihan vähän paksumpi kerros tätä hentoa ensilunta, kun haluttaisiin tehdä jo eka lumiukko!;)

Tämä aamu alkoi siis vetäen lapsille toppahaalarit päälle, pukien lämpimämmät kengät jalkaan, kaivaen rukkasia esiin ja laittaen pipoja päähän.

Täydellinen aamu siis♡

Ihanaa perjatai aamua kaikille♡

Minä olen yhden pienen kuumepotilaan kanssa kotona, omat lapset hoidossa ja opiskelen samalla:) 

Paluu pitkältä tauolta.

Hei kaikki. Tai kaikki te, jotka ehkä vielä seuraatte ja jaksatte blogiani lukea pitkän, selittämättömän tauon ja hiljaisuuden jälkeen.

Olen pahoillani äkillisestä hiljaisuudesta.

Loppukesä ja alkusyksy toi mukanaan jotain todella painostavaa ja mun oli pakko luopua jostain. Oli pakko hiljetä, etten menetä tätä rakkautta kirjoittamista kohtaan.

Niimpä hiljenin yhtäkkiä, ilman selityksiä.

Ja nyt aion kokeilla olenko valmis palaamaan tämän rakkaan harrastukseni pariin♡

Meidän alkusyksyyn on kuulunut paljon.

Olen opiskellut erityispedaa avoimessa yliopistossa. Olen käynyt töissä ainakun olen päässyt. Olen kirjoittanut vapaasti ilman että kukaan lukee kirjoittamaani.

Lapset ovat aloittaneet päivähoidon. Aloitus on ollut järkyttävän hankala. Toivon että tämä muuttuu paremmaksi tässä.

Sini on voinut melko raskaasti. Vauva massussa on kasvanut ja rakenneultrassa kaikki oli ok. Nyt meillä on jo rv 23+1.

Viime viikonloppuna meillä juhlittiin jo etukäteen Halloweenia mun pikkusiskojen kanssa. ♡ Paljon mainittavia tapahtumia syksyn aikana ei ole. Tai ne ovat niin henkilökohtaisia ettei niitä voi jakaa.

Olen väsynyt. Koska kaikki ei ole joka päivä hyvin. Enkä aina jaksaisi. Onneksi nyt on hieman helpompaa ollut jo reilun viikon. 

Tauot arjessa ja kaikessa on todella tärkeitä, muuten oma elämä ei enää maistu. Ainakaan minä en jaksaisi koko ajan tätä vaipparallia ja siivousta, jos en välillä pääsisi ulos kotoa. Ja kaikkein paras keino päästä väsymyksestä eroon, on ollut työt. Siellä on sentään muita ihmisiä!

Kaikki on siis hyvin ja aion taas alkaa kirjoittaa pikkuhiljaa. Vähän kerrallaan. Harvemmin kuin ennen. Mutta kirjoitan♡

Ihanaa keskiviikkoa kaikille♡ 

Toivottavasti teidän syksy on alkanut paremmin ja jatkuu hyvänä♡

Eilinen kuvina♡

Aamu alkoi pianolla, kuten monena muunakin päivänä. Pikkutaituri on taas vauhdissa♡

Päivä meni ulkoillessa.

Ja tänä aamuna päästiin tuhon lähteille, kun lapset leikki pirtissä legoilla ja kaikilla muillakin leluillaan.

Ihanaa torstai iltaa kaikille♡

Meidän päivä.

Tänään on ollu aika epätavallinen päivä. Ollaan oltu koko ajan menossa.

Aamu alkoi kuuden aikaan, kun Senna kitisi, eikä millään suostunut rauhoittumaan. Nukuin yhdeksää asti sitten tytön jalkopäässä, kun en tyynylle viereen mahtunut.
Nilo taas oli nukkunut Sinin vieressä oikein tyytyväisenä mun jättämästä tilasta. Oli kuulemma mun tyynyä halaillu koko aamuyön.:D

Aamupalan jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Raahea ja viikon ruokaostoksia. Ja kuka tyhmä nyt tajuaisi, että on ruoka-aika kuv mennään. 

Aluksi siis suunnattiin halppikseen syömään hanppariateriat pitkästä aikaa lasten kanssa.

Ruokailuhan meni niinkuin odottaa saattaa. Villisti. Toinen valittaa kun ei saa ruokaa suuhun tarpeeksi nopeasti ja koko kauppa raikuu "anna,anna"-huudoista. Ja toinen sitten vetää ruokaa menemään pitkin naamaa.

Lopulta kun päästiin jatkamaan ostoksia, oli molemmat lapset ihan ruokavillissä edelleen. 

En tiedä miksi meijän kauppareissuihin kuuluu aina aleosastojen rymyäminen. Se vaan on tapa. Kaikki mitä saattaa halvalla löytää, yritetään löytää. Tällä kertaa mukaan tarttui mulle uudet lenkkarit, Nilolle hoitotakki, molemmille muksuille sukkia ja hoitopaidat ja pipot syksyyn sekä meille Sinin kanssa sukkia ( kun meidän pyykkikone syö niitä aina). 

Ei nyt mitään turhaa tavaraa, mutta ei nyt ehkä ihan täysin pakollistakaan.

Myös kissat sai uusia juttuja. Raapima/kiipeilypuun ja pannat kaikille:)♡

Nojoo, pakko myöntää että sorruttiin ostamaan lapsille minionimatot, joita ollaan himoittu viime vuodesta saakka...niissä kyllä oli niin hyvät alennukset, että se ostos ei kaduta yhtään. Ja lapset on niin onnellisia uusista "leluista". :"D

Iltapäivällä kotia tullessa purettiin ostokset ja kasattiin kissojen raapimapuu pikavauhdilla. 

Jonna ja Kasperi tuli käymään meillä. 

Sini lähti töihin.

Me lasten kanssa hypättiin Jonnan mukaan ja lähettiin käymään uudestaan kaupassa. Mitään en ostanut, mutta shoppailu vaan on niin ihanaa, varsinkin jos Jonna on seurana.

Viiden jälkeen mentiin äitimummille. Oltiin siellä vaan hetki. Syötiin ja höpöteltiin. Sitten äiti kävi heittää meijät kotia, kun oltiin oltu liikkeellä aiemmin Jonnan autolla. 

Kotona me oltiin lasten kanssa puoli kasiin saakka kolmistaan. Luettiin kirjoja ja ihasteltiin uusia mattoja♡ Höpöteltiin, leikittiin ja pelailtiin. Tutkittiin kaikkea mikä eteen sattui. 

Täytyy todeta, että mulla on ihanat lapset, vaikka ne välillä onki nii rasittavia♡ RAKASTAN♡

Puoli ysiin mennessä molemmat muksut oli vällyjen välissä yläkerrassa vetämässä sikeitä♡

Toivottavasti kaikilla on ollut ihana päivä♡

Viikonloppu.

Meijän loppuviikko on mennyt nopeasti.

Ollaan oltu menossa paljon. Tai siis mustikkametsässä, vadelmia etsimässä ja viinimarjoja hamstraamassa.♡:D

Nii ja ollaan käyty muutamat synttärit kans. Tai sukulaisvierailujahan ne enemmänkin on:)

Ollaan lenkkeilty. Koirat on oikeen kyllästyneitä jo meihin kun ovat tänäänkin koko päivän olleet meillä mukana. :D

Kukukin tuli takaisin kotiin taas parin viikon reissun jälkeen♡ 

Ja suuttu samantien kuin näki että meijän uudet pikkukisut Kielo ja Molli ovat edelleen täällä:)

Eilen ilta meni pidellessä huutavaa poikaa sylissä. Nilo nimittäin löi pätevästi päänsä suoraan laattalattiaan suihkussa käydessä... meijän pikkuviikari on niin hellyyttävä, kun sille aina sattuu ja tapahtuu♡ 

Nykyään Nilo aloittaa jokaisen aamun halimalla meitä molempia ja antamalla aamupusuja. Ihana pikkujäbä♡

Ei olla oikeestaan tällä viikolla kauheesti nukuttu. Tiistaina Nilo sai rokotteet ja siitä alkoi kauhea valvomiskierre. Lisäksi jäbä teki poskihampaita ihan salassa meiltä. Sennakin päätti tällä viikolla, että nukkuminen on turhaa...siia äiteille. Kyllä tyttö itse haluaa nukkua kunhan äiti on vieressä.

Ihanaa sunnuntai iltaa ja kohti seuraavaa, edellistä parempaa viikkoa♡