Mitenhän sitä kaikki hyvä päättyy aikanaan? Tulee alamäki ja sitten se ylämäki mikä pitäisi sen jälkeen jaksaa nousta, on ihan liian jyrkkä. Itkuiset silmät ja tuhoisat ajatukset painaa leukaa rintaa vasten. Harmittaa ja surettaa ja suututtaa, että itse osaa pilata kaiken. Sitä on niin itsekeskeinen paska ettei halua enää kuunnella niitä sanoja jotka hakkaa rintaan tai niitä sanoja, jotka loukkaa niitä itelle tärkeimpiä ihmisiä.
Sit sitä vihaa itteä. Vihaa enemmän ku mitään muuta. Peilistä katsoo taas se saatanan ruma ja läski kuori, silmissään tyhjä ja musta katse, leimuava, kylmä viha. Miten voin vihata itteeni näin paljon?
Mua väsyttää. Ihan oikeesti. Oon väsyneempi kuin koskaan.
Tällä viikolla oon saanu enemmän pahaa aikaan kuin koskaan. En oo ees varma enää tosta lapsesta, siis Sennasta. Oonko mä sille hyväksi? Oonko hyvä äiti, vaikka oon parhaani koittanut antaa? Oonko hyvä, vaikka oon nyt niin väsynyt etten ees jaksa laittaa tota muksua nukkumaan, se vaan riehuu omassa sängyssään...
torstai 11. helmikuuta 2016
Tavallinen päivä, tavallisessa paikassa
Meijän Senna pieni touhutyttö!
Tänään meillä haluttiin heti aamusta ulkoilemaan, tai ainakin pipo päähän ja painatettiin kovaa kyytiä eteiseen. Tylsät äitit ei vaan jaksanu lähtä ulkoilemaan aamusta.
Sitten kiikuttiin nallekeinulla ja levitettiin melkein kaikki kirjat lattialle!
Senna söi äipän kanssa ja mä silitin sillä aikaa pyykkejä. Huhhuh, oli kova homma!!!
Ihana touhutyttö.
Senna on nyt päikkäreillä.
Jonna-täti on meillä ja koitetaan keskustella äikän kirjotuksista.:D
Aiheet heittää laidasta laitaan!
Eilen ulkoiltiin vähän pidempään, vaikka ulkona oli aika liukasta. Käveltiin Sennan kans postilaatikolle ja takasi:) eikä edes kertaakaan kaaduttu!
Se on niin, että rakastan Sennaa eniten tässä maailmassa. Ja tuun rakastamaan meijän tulevaa muksua yhtä paljon. Ollaan onnellisia, vaikka välillä onkin alamäkiä.
Perhe on tärkein♡☆
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)