Joulukuun 7.

Aamu alkoi taas heräämällä yksin. Odottelin hetken että Vaimoke ja Vauveli heräisivät. Tuijottelin kattoa ja ikkunasta kajastuvaa valoa. Kuuntelin koirien tuhinaa ja riehumista. Mimi yritti purra itsensä kopastaan ulos. Lady ravasi oven ja oman huopansa väliä. Luna kävi välillä painamassa päätään mun jalkoja vasten ja meni sitten takaisin omalle paikalleen.

Sini ja Senna ovat molemmat olleet nyt sairaana. Oon minäkin, mutten ihan niin pahasti, enkä oo täysin voimaton ja vetämätön. Senna ois aamullaki halunnut nukkua pitkään. Sennalle ei kelpaa Äippä vaan pitää saada Äiti nukuttamaan. Senna itkee pienimmistäkin jutuista, kun on muutenkin pikkuisella paha olla yskän, röhän ja nuhakuumeen takia. Sini yskii yöllä niin ettei kukaan saa nukuttua. Senna säpsyy ja halailee mun jalkoja. 

Tänä aamuna sain olla hetken yksin ennen tän sairaussirkuksen alkua. Miettiä joulua, tätä ihanaa odotusta ja onnea, kun minulla on nämä kaksi maailman parasta ihmistä vieressäni joka yö. Olen niin onnellinen, kun mulla on tuollainen hassu tytär, joka on minulle maailman tärkein ja rakkain. Jonka vuoksi tekisin mitä tahansa, milloin tahansa. Olen onnellinen kun minulla pn vaimo, jota saan rakastaa ja joka ymmärtää minua paremmin kuin kukaan muu.

Tästä Joulusta tulee huippu, koska mulla on niin paljon rakkaita, joiden kanssa saan sen viettää♡ 

Lumihiutalekoriste♡

Jouluverhot saatiin vihdoin ja viimein laiteltua paikoilleen:)

Mulle tuli eilen illalla semmonen hirvee synkistely kohtaus. Katottiin Marley&Me-leffa ja musta tuntu vaan niin pahalta kun se koira kuoli lopussa. Tuli hirveen synkkä fiilis ja ikävä Isiä. Ikävä iskää, joka ei oo ollu täällä pitkään aikaan. Tuntuu että historia jaksaa vaan toistaa itseään. Tulee paha mieli, kun ajattelee tällaisia asioita, mut ei niitä voi olla ajattelemattakaan:(

No mutta.

Hyvää joulukuun 7. päivää ihanat lukijani! Enää 17 yötä jouluun:)♡☆