keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Elämä on epäreilua.

Millaista on herätä joka aamu ja tietää, että jokainen hetki, jonka saa kokea, on tärkeä.
Millaista on tietää, että elämä on koko ajan sellaista nuoralla tanssimista. On taidosta ja ennen kaikkea TUURISTA kiinni kuka selviää seuraavaan hetkeen, seuraavaan päivään, viikkoon, kuukauteen ja vuoteen. Elämä on julmaa. Yksinäistä. Ja sitten tulee taas kuolema. Tulee sairaus tai jotain muuta sellaista, joka pysäyttää. 
Yhtäkkiä kuulee, että ei se tärkeä ihminen ole siinä enää kauaa. 
Se on maata kaatava tunne. Se on tunne, ettei mikään ole hallinnassa.
Sitten sitä alkaa miettimään. Näenkö sitä enää koskaan? Ehdinkö sanoa että musta se on yksi parhaista ihmisistä jonka tiedän. 
Ehkä en...
Ja entä sitten sen sairauden jälkeen? Saanko osallistua hautajaisiin? Haluanko edes, koska itken jo valmiiksi. 
Hautajaisissa en osaa ajatella muuta, kuin sitä miten Iskä makasi siinä arkussa. Miten iskä oli siellä edessä. Miten piti sanoa kaikki sanottavansa jos halusi, eikä voinut. Koska Isi lähti niin epäreilusti. Niin epäreilusti, etten pääse siitä varmaan koskaan yli. Koska mulla on sitten miljoona kertaa ikävämpi myös iskää, kun ajattelen tätä toista ihmistä joka pian saattaa lähteä.
Ja mummoa. Mutta enimmäkseen iskää... Koska vaikkei Isi ollu mikään täydellinen, eikä edes lähelle hyvä iskä, se oli silti mun Isi. Mun Iskä, jota rakastin ja rakastan edelleen koko sydämestäni. Se oli mun lasten ainoa Pappa. 

Mutta niin....elämä on epäreilua. Hyvät ihmiset kärsii aina. En ymmärrä...tämä on niin epäreilua.... Ja miksi joillakin on asiat hyvin, vaikkei ne oo ansainneet sitä? Miksi joihinki sattuu koko ajan ja joillekkin sattuu koko ajan jotain uutta pahaa...

Näissä mietteissä olen tämä vuoden ensimmäisen kuukauden viettänyt ja nyt vihdoin osasin kirjoittaa jotain tästä mylläävästä tunteesta ulos. 
Musta tuntuu pahalta ja en ymmärrä elämää. Mutta kaikella on tarkoituksensa...kaikella on tarkoituksensa.

2 kommenttia:

  1. Voi kunpa voisi jotenkin auttaa... Hirveästi tsemppiä ja voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo pelkästään mukava kommentti on hyvä. KIITOS!

      Poista