Arjen kauhukakara.

Meijän neiti oli hiljattain kipeänä. Kuumetta 39 astetta ja meno oli niinkuin suoraan jostain toimintafilmistä, jossa sinkoillaan eestaas. Tytöllä oli kuumeesta huolimatta virtaa vaikka mihin. Syöksyiltiin, huudettiin, naurettiin, kolahdeltiin... juostiin, hypittiin ja riehuttiin.
Eilen oli eka kuumeeton päivä. Tyttö halusi uimaan, ei päikkäreille tietenkään. Tyttö tahtoi riehua, ei alkaa illalla nukkumaan.
Eilen nukkumaan meno venähti kolme tuntia. Ja sitten karjuttiin kurkkusuorana ku pakotettiin sänkyyn lähempänä puolta yötä. Aamulla itkettiin, kun ei haluttaisi millään kääntää rytmiä takaisin terveelliseen; nukumme 20-8.00, ilman päiväunia.
Tänään kaikki on ollut huonosti. Huomiota on haettu mm.hakemalla äitin piikit ja koittamalla parhaansa mukaan niillä itseä piikittää. Lisäksi kaikki on ollut huonosti, sohvalta on tiputtu ja kissoja heitelty. Tavaratkin on lentäneet ja kun huomionpuute on yllättänyt paria minuuttia pidemmäksi aikaa kun me vanhemmat on siivottu, on tullut aika levittää leluja ja läimiä seinille aamupalalta jääneitä suklaamuroja.
Olen väsynyt. Ensin meillä menee lujaa, koska tyttö on kipee ja täytyy yötä myöten hyssytellä sylissä. Sitten menee lujaa kun tyttö huomaa että hei, en oo enää kipeä, nyt täytyy kiitää! Ja hauskinta oli, että yleensä jäätelölle maailman persoin lapsi, heitteli jäätelöt pitkin lattiaa ja huusi äitille, kun äiti ei kerännyt niitä takaisin... melkein jo nauratti, mutta ei ihan.