tiistai 31. toukokuuta 2016

Diabeetikon yöelämä.

Yöllä heräsin uhkaavalta kuulostavaan ääneen. Tilililiii. Pomppasin pystyyn sydän kurkussa jyskyttäen tuhatta ja sataa. Ääni kuului vyötäröni seudulta. Tempaisin unenpöpperöisenä insuliinipumpun esiin juuri kun siitä kuului taas sama tilililii ääni. "Tukos havaittu".
Unenpöpperöinen minä tempaisi kiukkuisena piikin irti ja alkoi tarkastaa letkun ja itse insuliinisäiliön kuntoa. Molemmat olivat ok, eikä missään ollut yhtään mitään tukosta. Kiukku nousi, kun jouduin pistämään uuden kanyylin keskellä yötä paikoilleen. Miten sitä voikin taas vastutaa???
Verensokereita ottaessani tiesin jo niiden huitelevan jossain hiton korkealla. Suussani oli paha maku. Sellainen sokerinen ja samalla hapan, hyi. En meinannut nähsä silmilläni mitään, vaikka olin jo silmälasitkin reippaasti päähäni laittanut. Siellähän ne 11.4. Ja kaksi tuntia eteenpäin 12.6. Vaikka pistin jo ekasta korkeasta kolme yksikköä.
Onneksi yleensä yöt saa nukkua suht koht rauhallisesti.

Diabeetikon elämä ei ole helppoa. Koko ajan saan pelätä milloin yösokerit ei yhtäkkiä pysykkään. Entä sitten kuumat säät, mitä ne tekee sokereille? Taikka menkat tai uiminen tai ihan vaan takapihalla Sennan kanssa leikkiminen!!! Kaikkea pitää arvioida, kaikkea  pitää harkita ja laskea. Lenkki koiran kanssa saattaa kuulostaa illalla tai päivällä hyvältä, mutta aiheuttaa valvotun yön, kun pitää sokeria seurata. Mielialat heittää ja vaihtelee. Päätä särkee. Huono olo on jo melkoisen hyvä ystävä. Hyvä olo taas on niitä harvinaisimpia vieraita jotka tunnen. Aina jostain puristaa ja sattuu.
Päästä löytyy erilaisia ajatuksia, jotka on jo nykyään helppo painaa taka alalle. Kun sokerit on alhaalla tuntuu että ois helpoin kävellä suoraan jokeen ja upota. Sitten haamukipu palaa taas siihen joskus murtuneeseen jalkaan. Sokerit ylhäällä kaikki kiukuttaa ja ärsyttää. Vaimo ei oo hyvä eikä tytär. Enkä tietenkään itse.

Diabetes on erikoinen sairaus. En oo edelleenkään täysin perillä siitä, vaikka oon sairastanut tai ottanut sen elämäntyylikseni jo lähes 14 vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti