Viime viikko ja edeltävä viikonloppu kuvina.

Viime viikkoon ja edeltävään viikkoon mahtui miljoona hyvää hetkeä. Ennen ja jälkeen kauheuden ja itkun.

Tässäpä olisi aurinkoisia kuvia meidän parilta viime viikolta.

Tänään me hullut napattiin mukaan 6 koiraa ja omat muksut ja tehtiin eläinlääkärireissu. Neljä koiraa sai rokotteet. Yksi korvalääkkeet jatkuvaan korvatulehdukseen. Yksi oli mukana muuten vaan:D

Lisäksi käytettiin Nilo lääkärillä ja reppanalla oli myös korvatulehdus, kuten Sennallakin.

Tästä päivästä selviytyneenä jatketaan onnellisina tulevaan ja helpompaan viikkoon♡

Ihanaa maanantai iltaa kaikille! ♡

Kun lapsi sairastaa.

Viime viikko on ollut sanalla sanoen kauhea. Kauhea koska meijän molemmat lapset on ollu sairaana. Nilolla on kuumetta ollu ja tuntuu että röhisee ja yskii koko ajan. Hyvä kun henkeä saa.

Senna taas on saanut elämänsä ekat antobiootit korvatulehdukseen, joka kehittyi sairaalassaolo aikana. 

Niin ja oltiin tosiaan sairaalassa DM1 epäilyn takia. Toistaiseksi se diagnoosi oli kuitenkin joko liian aikainen tai toivottavasti jopa täysin väärä.

Kaikki alkoi torstaina, kun molemmat lapset olivat yskineet ja valvottaneet monta yötä.

Senna heräsi n.9aikaan. Hetkeä myöhemmin kiukkuinen tyttö meni takaisin nukkumaan, ilman aamupalan syömistä.

Menin pian herätteleen tyttöä. En saanu sitä hereille. Se vaan oli, eikä ees reagoinu mihinkää. Nostin tytsyn mukaan ja menin kattoon siltä sokerit. 2.6. Yritin saaha tytön syömään. 

Pian oltiinkin jo matkalla Raahen päivystykseen. Jossa otettiin ekat verikokeet ja sokerit, jotka oli 14.3. 

Sieltä lähete Oulun lastenpäivystykseen. 

Oulussa otettiin verikokeita taas.
Tyttö vaan huus ja riehu ja yritti karata. Minä olisin halunnut nostaa itkevän, pelosta huutavan tyttöni syliini ja juosta pois. Verikokeita varten jouduttiin lopulta laittamaan kanyyli.
En osaa sanoin kuvailla miten avuttomalta ja kauhealta koko päivä musta tuntui ja miltä se sitten tuntui tuosta avuttomasta pienestä, jota satutettiin, vaikka yritettiin vaan auttaa.

To-pe meni sairaalalla seuraillessa verensokeria. Se oli hyvä ja illalla perjantaina päästiin kotiseurantaan.

Tästä reissusta jäi käteen tyttö, joka pelkää sairaalaa ja sitä kun hoitaja laittaa kumihanskat käteen(kanyylin poistoa varten ja tyttö juoksi piiloon mun syliin). Sekä epävarmuus, mikä on vialla ja miksi.

Sairaalareissun lisäksi, Nilo on ollut kipeänä koko ajan.

En voi kehua, että olisi elämäni mukavimpia viikkoja ollut. Blogigin on jäänyt, koska en vain ole jaksanut. En kirjoittaa, en lukea enkä varsinkaan ajatella ja muodostaa järkeviä lauseita.

Tänään pääsin ekaa kertaa viikkoon lenkille...

Ja helpotus on niin sanoinkuvaamattoman suuri, Minulla on ehkä sittenkin vielä terve tyttö♡

Kohti uutta ja aurinkoisempaa, mahdottoman paljon parempaa viikkoa. 

Ihanaa sunnuntaita kaikille lukijoilleni♡

Luojan kiitos on perjantai....

Melkoisen kiireinen viikko ollut, vaikka ei meillä oikeasti ole kiire mihinkään. 

Ollaan vaan menty ja oltu ja tultu. 

Jännä miten koulujuttujen loppuminen tekee kiireen. Kiireen kesälle. Kesälle, jossa olisi aurinkoa. Pääsisi kasvattamaan kaikkea ihanaa ja muokkailemaan pihaa. Onhan näitä toki harrasteltu on nytkin. 

Olen istuttanut joka saakelin taimen(tomaatti, paprika,kurkku) isompaan ruukkuun ja vienyt ulos uuteen kasvikaappiini, joka on muovitettu. Sen jälkeen onkin vain satanut, satanut melkein koko ajan.

Tiistaina oli hyvä sää. Se oli se kun Janne poltti Jonnan kodin takapellon. Se oli se kun me juostiin. Se oli muuten tosi suosittu postaus. Liekkö suurin osa kauhulla lukenut miten tyhmiä ne H:n penskat taas on olleet;) 

Keskiviikkona käytiin kaupassa. Hakemassa viikon ruokaostokset. Ja Enni koulusta. Koska se oli kipeä. Tänään meillä onkin sitten kolme lainalasta, koska kaksi ei voi mennä hoitoon eilisen pahoinvoinnin takia ja yksi on kuumeessa ja voi pahoin.

Mikähän tauti tämä on kun tuntuu vievän lapsilta jalat alta päiväksi...

Ostettiin Sennan kanssa uutta kynsilakkaa ja lakkailtiin meidän molempien kynnet vaaleanhaaleanpunaisiksi. Vähän tyttöjen juttuja arjen keskellä.

Saatiin myös yläkerran postaisiin portti,jonka ansiosta nyt ollaan viime yö nukuttu yläkerrassa. Senna omassa huoneessa ekaa kertaa elämänsä aikana. Hui. On jo iso tyttö♡ 

Hain sen tosin yöllä viereen, kun tuli itku pienelle:)

Koko viime yö kuunneltiin sateen ropinaa kattoa vasten. Ihanan rauhoittavaa♡ mutta aamu olisi ollut parempi, jos ei olisi tarvinnut lähtä käyttämään kolmea rakkia ulkona kaatosateessa:D

Mutta mitäpä sitä ei koiriensa eteen tekisi♡

Huhhuh. Tulipa sekava postaus täynnä epäasiaa.

Onneksi on perjantai ja kohta lähtään uutta viikkoa kohti ja toivottavasti parempia säitäkin!

Ihanaa viikonloppua ja perjantai päivää♡

Tuli on irti.

Heippa! Pitkästä aikaa tärkeää asiaa. Asiaa meidän eilisestä kurkkua kuristaneesta kauhukokemuksesta, joka, luojan kiitos, päättyi hyvin. Eikä edes ollut meidän aiheuttama. Vaan huolimattomuuden.

No ekana vähän taustaa.
Vietiin joskus 11 aikaan meijän lapset Jonnan kihlatulle hoitoon, kun meil oli hammaslääkärit. Tultiin takasi vähän ennen kahta. Jos oltas tultu 5min myöhemmin, en tiiä miten ois käyny. Lapsilla ja Kasperilla oli menny tosi hyvin, kiitos siitä♡
Mun isoveli tuli n.14 sisälle, kun oli sytyttänyt eka nuotion mun siskon (äitinomistaman) vuokratalon taakse. Tarkoituksena ei todellakaan ollut, kui  polttaa roskia. Isoveli kävi juomassa ja vitsaili, että voisi vähän kulottaa. Me kauhuissaan sanottiin, että ei näin kuivalla.

Ulos mentyään, ei mennyt kuin pari sekuntia, nii iso mies juoksee takaisin ja huutaa kurkku suorana, että nyt joka ikinen auttamaan, kun nuotio on lähtenyt leveemään rutikuivalle pellolle. Tässä vaiheessa ei tuullut.
Painepesurilla saatiin osa sammumaan. Kasperi juoksi hakemaan vettä, Sini hakkas lapiolla ja Janne kans. Me juostiin, kaadettiin, juostiin ja taputeltiin.
Oltas saatu tuli sammumaan, mut sit tuli tuuli. Aivan hillittömät tuulenpuuskat pukkas liekit eteenpäin. Onneksi ei taloon päin, vaan pellolle ja joelle.
Hätäkeskukseen EI saanut yhteyttä. Mun puhelin ei yhdistänyt, Sinin tuuttas varattua, Kasperi ei vissiin ees löytäny puhelinta ja lopulta Janne sai sieltä kiinni. Sini oli tässä vaiheessa jo soittanu meijän äitille pariki kertaa, joka soitti sitten meijän sukulaisille ja tutulle palomiehelle.

Saatiin pidettyä tuli kaukana talosta, vaikka välillä näytti pahalta. Sukulaiset tuli pian soiton jälkeen ja kahdella isollasammutuspullolla saatiin talon puoleinen liekehdintä kuriin. Sukulaiset toi lisäksi traktorin jossa oli lietekärry, jolla levitettiin sitten vettä pellon ympärille.
Palokunta ja äiti tuli yhtäaikaa paikalle. Tai äiti tais tulla vähän ennen, kun oli töistä karannut ja pääkolmantena jalkana juossut ensin etsimään itselleen tuuraajaa loppupäiväksi ja sitten autoa hakemaan...

Kun palokunta tuli, uskallettiin ottaa lapsetkin ulos seuraamaan mitä on tapahtunut.
En muista vähään aikaan juosseeni oikeesti. Enkä todellakaan ole pelännyt näin toisten puolesta. Koska tuli olisi voinut tarttua jonkun meistä vaatteisiin, tai Jonnan koti olisi voinut palaa tai Jannen halli. Kaikki olisi ollut mahdollista.

Eli muistakaa ihmiset, että nyt on liian kuivaa jo. Ihan sama vaikka sukat kastuis pellolla kävellessä,jos yläosa on kuivaa, se riittää ja meillä palo kokonainen pelto ilman mitään muuta hallinta mahdollisuutta, kuin että ei palanut rakennukset. Olkaa varovaisia.
Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä, kuten meijän äiti aina sanoo.

Äitienpäivä 2017.

Tänään on se päivä vuodessa, jolloin lapset nostavat esille arvostuksensa äitejää  kohtaan.

Äidit. He ovat niitä,jotka ovat antaneet jokaikiselle lapselle elämän. He ovat niitä, jotka heräävät lapsen sairastelun takia puolentunnin välein. He ovat niitä, jotka itkevät salaa vessassa, kun lapseen sattuu. He ovat niitä, jotka toivoisivat että kaikki mikä paha tulee lasta vastaan, kiertäisi lapsen kaukaa. 

Äidit ovat supersankareita ilman viittaa.

Mun äiti on maailman paras äiti. 

Koska se on aina läsnä ja tavoitettavissa. Koska äiti auttaa aina kun apua tarviin, jos vaan osaa. Koska äitin neuvoihin voi aina luottaa, oli kyse sitten lapsista taikka muusta elämästä. 

Mun äiti on maailman paras mummi. 

Koska äitimummi jaksaa lukea ja halia. Jaksaa hyppyyttää. Koska äitimummi on ihana ja auttaa joka kerta meidän kanssa ollessaan pesemällä kertaalleen Nilon takapuolen tai käyttämällä Sennan vessassa. Koska äitimummi ymmärtää mitä on valvoa lasten kanssa ja muistaa miten kaikki on sumeaa. 

Kiitos että oot maailman paras äiti ja mummi♡

Tämä on jo mun kolmas oma äitienpäivä. Eka äitienpäivä kahden lapsen äitinä. Joka ikisestä päivästä omien murusten kanssa oon aivan äärettömän kiitollinen. Jokaisesta kauniista ja vähemmän ihanastakin hetkestä. Oon onnellinen, että saan seurata näitten kahden pikkuihmisen kasvua isoiksi ihmisiksi ja naureskella kun tyttö osaa jo niin vahvasti tuoda oman temperamenttinsa esille...hänkun sattuu olemaan aikalailla pikkuminä♡ Poitsullakin on alkanut pikkuhiljaa ilmetä samanlaisia piirteitä♡

Hyvää äitienpäivää kaikille maailman äideille, lähesäideille ja varsinkin sille mun omalle rakkaalle äidille♡

Pian jo kahdeksan vuotta surua.

Lauantai 16.5.2009 iltapäivä

Oli lämmin. Tosi lämmin. Grilli oli kuumana ja porukat oli just alkaneet tehdä ruokaa. Poliisiauto näkyi tiellä ja ajoi suoraan meidän pihaan. Hitaasti. 

Äiti meni kysymään mitä asiaa heillä on. Minä menin sisälle tekemään mehua meille lapsille. Olin 13 vuotias. Pian päättäisin kutosluokan. Pääsisin pois ahdistavalta pikkukylältä, jossa kuitenkin rakastin asua.

Äiti tuli sanomaan et meijän pitää kaikkien tulla kuuntelemaan. Meijän kaikkien kuuden. 

Me mentiin. Ulos muistaakseni. Istuttiin kiikkussa ja katseltiin poliiseja melko epäluuloisena.

Sieltä se tuli. "Teijän Isä Esko....., on kuollut. Se ajo Tuomiojantiellä Raaheenpäin matkatessaan ulos tieltä. Se otti kahenkymmenen metrin ilmalennon moottoripyörän kanssa ja matka päättyi siihen." Thats it.

En muista mitään sen jälkeen tai muistan, mutta en halua muistaa. En sitä kun juoksin. En sitä kun paine ja paino kietoutui mun ympärille. Sitä raastavaa itkua, tukehduttavaa tunnetta.

En sitä kun soitin mun kaverille ja pyysin sitä yöksi. En sitä että mun toinen kaveri tuli. 

Seuraava muistikuva on ruumishuoneelta tai kappelista vai mikä se onkaan Raahessa. Siellä me nähtiin meijän rakas isä viimeisen kerran. Kasvot kokoon kursittuna ruumiinavauksen jäljiltä, koska alaikäisiä varten ruumis siistitään. Ekalla kerralla nähdessä oli mustelmia, kirjava naama. Seuraavalla kerralla pelkät raa'asti kiinnitetyt tikit. 

En kykene edelleenkään käsittämään. Isi on poissa. Isi on ollu poissa jo pian kahdeksan vuotta. Isi kuoli moottoripyöräonnettomuudessa. Ajaen tavallista tai jopa vähempää kuin sallittu nopeus. Ja isi otti sen saakelin motskarin varastosta, koska me haluttiin. Me sanottiin isille edellisenä viikonloppuna(joka jäi meijän vikaksi isi viikonlopuksi), että se saa seuraavan kerran ku tullaan, käyttää meitä ajelulla. 

Mutta seuraavaa kertaa ei koskaan tullut. Koska meijän isi meni pois...meni pois ihan liian aikaisin.

En itke kirjoittaessani tätä. Harvoin itken enää. Minusta on tullut kova siinä suhteessa. Itku ei tuonut isiä takaisin. Eikä viiltely, eikä alkoholin jatkuva kittaaminen, ei lääkkeiden väärinkäyttö eikä insuliinin ottamisen pois jättäminen eikä yliannostus. Ei raivokohtaukset. Ei pyyntö, rukoilu eikä mikään muukaan. 

Haluan tällä tekstillä muistuttaa kaikille, että jokaisen elämässä on hetkiä, jolloin kaikki ei mene niinkuin pitää. Aina vika ei ole itsessä. Aina ei voi valita. Aina ei voi sanoa hyvästejä. 

Me oltais haluttu sanoa hyvästit. Tai enhän minä saisi puhua sisarusteni puolesta, mutta minä olisin ainakin halunnut sanoa hyvästit. Koska Isi oli mulle rakas ja tärkeä ja kaikki jäi kesken. Sen takia mun oma nuoruus on ollut hankala. Koska olin isille niin vihainen. Oikeesti halusin vaan kerran sanoa, että minä rakastan sinua Isi. Rakastan ja annan anteeksi, että jätit meijät yksin. 

Tähän aikaan vuodesta olen poikkeuksetta surullinen, riippumatta säätilasta. Tän pitäisi olla onnellista aikaa, jolloin kaikki uusi puhkeaa kukkaan, mutta en edelleenkään osaa nähdä sitä. Sen onnen ja ilon peittää alleen paljon suurempi tunne, joka kumpuaa syvältä minun sydämestä, syvältä sisimmästä. Ja se sanoo, että nyt pitää surra. Edelleen, kahdeksanvuotta myöhemmin, minä suren. 

Ps. Isi mää rakastan sua ja mulla on kova ikävä. Oisit varmasti ollu maailman paras Pappa mun lapsille♡ Kerron niille aina välillä papasta, joka on taivaassa....ja käyään usein tervehtimässä sua siellä hautausmaalla,jossa nuorena monesti istuin koulun jälkeen ja itkin ikävää.

Tiistaista torstaihin♡

Sennalla on nyt kaksi viimeistä hoitopäivää tänä keväänä! Sitten jäädään koko perheellä kotia. Saapa nähä miten lähtee menemään:)

Ollaan viime päivinä oltu ulkona ja sisällä. Sää on vaihdellu ihan lumisateesta kirkkaaseen ja tosi kuumaankin auringonpaisteeseen. Pakko tässä mainita siitä Pekka Poudan hienosta naureskelusta suorassa säälähetyksessä:D Kyllä tuntuu että tälle säälle saa nauraa ihan urakalla taas! Mutta kyllä ne lämpimät varmasti joskus tulee;D

Saatiin autotki vihdoin kuntoon. :)

Aloitettiin varmaan maanantaina lukemaan lapsille Vaahteramäen Eemelin koottuja metkuja. Lapset on taas jaksanu kuunnella pidempiäkin satupätkiä ja Sennakin ymmärtää jo vähän enemmän, niin tuntuu itsestäkin mukavalta lukea♡

Kiepautettiin eilen lastenhuoneen järjestystä uuteen kuosiin. Ostettiin käytettynä toinen pikkupöytä ja kaksi tuolia. Sini kävi kätevänä vaimona maalaamassa ne ihanan vaaleiksi;) Niistä kuvia kunhan ovat valmiita. Myös toinen pieni nojatuoli löyty lapsille ja lisäksi vielä valkoinen lasten kiikkutuoli♡

Me ollaan suunniteltu taas yläkertaan siirtymistä ja Sennan sijoittamista omaan huoneeseensa nukkumaan. Enää odotellaan että yläkerran portaiden yläpäähän tulisi portti ja saataisiin se paikoilleen:)  

Sain jo tiistaina mun äitienpäivälahjan ihanilta♡ Tällasen kahvikupin, tuikkukippoja, ruusuja, julisteen, vehnätyynyn ja toffifeeta♡

Vielä sunnuntaihin saan odotella lasten ihania piirrustuksia ja jalan/käden kuvia♡ 

Onneksi huomenna on jo perjantai ja pääsee viikonlopun viettoon kaikkien rakkaiden kanssa. 

Äitienpäiväsuunnitelmissa ois taas vähän ehkä kuitenkin sinkoilua tän kunnan eri päihin ♡

Ihanaa torstai iltaa kaikille lukijoille♡

Kun kaikki on väärin.

Tiedättehän sen paskamaisen tunteen kun yrität kaikkesi ja teet pienen virheen, joka ei edes koske kaikkia? Sitten sua syytetään siitä. Syytetään siitä, että oot kertonut tunteesi, koska se on vaan niin väärin.
Itseään ei saisi ilmaista, mutta jätäppä kerran kertomatta miltä tuntuu nii kuulet että ei sekään oo oikeen.
Sitte suututaan ja alkaa puolen vuoden haukkumiskierre. Aina alkoholin ihmeellinen voima antaa sille entistä enemmän pontta. Toinen vaihtoehto on unohdus ja huomiotta jättäminen. Niinku ihmistä ei ois ollutkaan. Ikinä. Niinku mun lapsia ei ois ikinä ollukkaan.
Sitte palataan takasi. Tullaan takaisin kun itse tarvitaan jotain, ku on unohdettu mistä on suututtu ja loukkaannuttu maatakaatavan  perkeleesti. Ja kuvitellaan, että voidaan palata mun lasten ja meidän perheen elämään ilman mitään ongelmia.
Kun apua pyytää, sitä luvataan ja oletetaan että saadaan. Se herättää luottamusta. En haluaisi pyytää mitään keneltäkään, ennenkuin on pakko. Sitten se luottamua rikotaan. Helposti ja varmasti, ilman selityksiä. Mikä siinä on, että minä en saa siitä loukkaantua? Miksi toisen pitää olla niin paljon enemmän esillä ja loukatumpi? Siis siitä että hän on ilman selityksiä pettänyt mun luottamuksen? En ymmärrä:D

Maanantain tekemisiä.

Aamulla herättiin niin, että nähtiin ku Jonna kaahas pois meijän pihasta, tuotuaan Dinon meille hoitoon♡

Klo.9 meille tuli sorakuorma. Ystävällinen kuski levitti suurimman osan sorasta ympäri pihaa, mutta loppupäivä käytettiinkin soran levittämiseen. Vieläkin jäi kesken homma.

Mutta päätettiin, että ei jakseta enää kun jalat oli mustelmilla, kädet rakoilla ja molemmilla niskat ja selät jumissa. 

Välissä käytiin pikasesti kaupassa hakemassa tarjottavaa illalla tuleville vieraille, jotka ei sitten tulleetkaan. Samalla he olisivat laittaneet mun auton laturinhihnan paikalleen... 

Ärsyttävää kun kaksi ihmistä on luvannut asian hoitaa ja yksi on sanonut ehkä. Ja kaikki on lopulta asiasta luistaneet. Tosi vi***maista. Itellä kuitenkin pääsääntöisesti tapana hoitaa luvatut asiat ajallaan. 

Ja tämäkin on sellanen homma josta maksaisin. Autohan pitäisi tosiaan hinata korjaamolle, jos aikoisi sinne viedä. Eli ikävä tilanne.

No käytiin me reilun 4km pyörälenkkikin.♡

Koirat oli ihan villissään:D

Nyt me katsotaan leffaa. Inside out-mielen sopukoissa♡ Ollaan ansaittu tämä ♡ Senna sai päivän auttamisesta palkaksi oma valitsemansa barbien ja valitsi vielä Nilolle pikkurekankin♡

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ihanille♡

Pyöräilyä ja pihan siivoilua.

Tänään päästiin vihdoinkin ihka ekalle pyörälenkille tänä vuonna.

Jos totta puhutaan, minä en ole pyöräillyt viimeiseen, öö.., viiteen vuoteen? Ainakaan.

No nyt on sitten n.2vuotta sitten ojan pohjalta oma (sisarusteni hajottama) pyörä laitettu takaisin ajokuntoon. Vanteet tosin ois saanu vaihtaa vielä... Kiitos Enni, Elkku ja Jesku ku ajoitte mun pyörän vanteilla;)

Pyöräiltiin meijän äitille ja takas kotia. Oli kiva lenkki ja vaikka tie oli paikoittain ihan soranen, pysyttiin hyvin pystyssä lastenistuinten ja koirien kanssa. Luna ja Lady oli reissun jälkeen ihan väsyjä:D Kävelylenkillä Lunaa lähinnä ärsyttää hidas vauhti, mutta nyt meinas askel jo puolta kilsaa ennen kotia hiipua kokonaan.

Loppupäivä ollaan siivottu pihaa. Sytytettiin ja saatiin vihdoin kunnolla palamaan takapihan roskakasa ja päätettiin, että nyt poltetaan niin paljon risuja pois ku vaan suinkin jaksetaan kantaa. Noin 10 000 askelta ja 3tuntia myöhemmin voin sanoa, että nyt riittää:D

 Sini ja Senna kävi vähän aikaa ongella kokeilemassa onneaan:D  Me Nilon kans laitettiin sillä aikaa sauna ja luettiin loru-ja vauvakirjoja:)

Nyt Saunan jälkeen ollaan kaikki ihan valmiita sänkyyn, vaikka kello ei ole edes seitsemää:D

Huomenna meillä on vähintään yhtä rankka päivä kuin tänään. Aamulla tulee sorakuorma, jolla päästään korjaamaan pihan valtavat routavauriot. Kuorma pitää tasoitella heti, että se ei sitten jää... No onneksi ollaan lasten ja Sinin kans niin reippaita oltu viime päivinä, että ei yksi lisäpäivä tunnu missään...

Ihanaa sunnuntai iltaa ja seuraavaa viikkoa kaikille♡

Sisarukset käymässä♡

Tää viikko on menny hurjaa vauhtia. Oli pääsykoetta ja tutkielman palautusta. Tutkielma menee toivottavasti sopivasti läpi ;)
Mutta joo. Tänään ja eilen on ollu aivan hurjan ihanan lämmintä! Lämpötila on hiponut 15 astetta ja ollaan oltu melkein jo biksuissa takapihalla ottamassa arskaa.
Tosin keskiviikkona tuli melkoinen kiire kiskoa rannan aita irti, kun yhtäkkiä lähti jäät ja jämähti padoksi meidän kohdalle, jonka seurauksena sitten vesi nousi ainakin 3metriä hetkessä. Sini seiso vedessä kiskomassa aitatolppia ja ainaku  jäät liikku, siirty äkkiä kauemmaksi.

Noh tänään sitten saatiin vieraita. 

Kaikki mun pikkusisarukset, siis jopa mun kaksi pikkuveljee, tuli meille syömään♡ Isoveli puoliskoineen ei ikävä kyllä päässyt paikalle. 

No meillä oli kyllä ihan mukavaa, tai ainaki mulla oli♡

Viiden pikkusiskon vierailua ollaan ootettu jo monta viikkoa♡ Äitimummi lähti hetkeksi reissun pääälle, nii me saatiin ihania meille kylään♡

Meillä meni Sinin kans koko aamupäivä, kun laitettiin kaikkea valmiiksi:D Tehtiin vartaita, salaattia, maustegrilliperunoita oliiviöljyllä sekä mansikka-lime-sitruuna-Boolia♡

Neljän aikaan tultiin meille koko porukalla grillaamaan. Makkaraa, grillitassuja, kanavartaita, jne. Kaikki mitä tehtiin, meni;) 

Nyt me käperrytään lasten kans sohvalle katsomaan Barbie-prinsessakoulua. 

Kiitos rakkaat siskot ja veljet kun tulitte meille syömään♡ Ootte mulle sanoinkuvaamattoman tärkeitä ja musta on ihanaa nähdä, että teistä on kasvanut ja kasvamassa täysipäisiä, omia ajatuksia omaavia, ajattelevia ihmisiä♡ 

Kiitos Kasperille seurasta ja avusta♡

Ihanaa viikonloppua kaikille lukijoille♡ Toivotaan aivan järjettömän kuumia säitä jatkoon....