tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuun 1.

Tänä vuonna päätettiin että Senna saa tuollaisen Hello Kitty suklaajoulukalenterin.
Aamu onkin sitten mennyt sitä yhtä pienenpientä suklaata syödessä:)
Hurjaa aatella että on jo joulukuu! Miten se vuosi on vierähtänyt niin nopeesti? 
Vuosi sitten tähän aikaan meillä tais olla jo kaikki joulukoristeet paikallaan. Meillä tais olla ensimmäinen kinkku tulossa. Meillä tais olla melkoinen pelko siitä, missä me joulu vietetään, koska meistä, musta tuntu että mahassa kasvava riiviö oli huomattavasti suurempi kuin lääkärit ennusti. Ja oikeessahan mä olin. 
Vuosi sitten kärsin järkyttävistä pahoinvoinneista koko ajan, eikä siitä kinkun syömisestä sitten mitään lopulta tullutkaan:)
Tänä vuonna ollaan jo leipastu ekat piparit, tortut ja pasteijat. Laiteltu jouluvaloja mielen mukaan ja soiteltu vähän joululauluja.
Mä olen jouluihminen. Kokonaan ja sydäntä myöten. Rakastan joulua. Rakastan odotusta, vaikka se jännitys ja odotus tulisi vain lastenkäytöksessä esiin. Rakastan lapsukaisten iloa.
Saatiinpa me tänään muitakin ihania uutisia, joista kerron varmaan muutaman viikon päästä lisää...:)
Eilen ja viime yönä satoi taas vähän lunta. Rakastan sitä kun isot lumihiutaleet leijailee edestakaisin ja pyörteilee kauniista☆ Sennakin tykkäs istuskella pulkassa ja äitinhän sitä piti kiskoa tmpäympäriympäri laajassa ringissä♡ 
E malta odottaa sitä kun tuo tytteli oppii kävelemään! Sitten sitä mennään ja kovaa kohti uusia ja tuntemattomia asioita. Sitten saa tämä mamma juosta hikihatussa pikku viipottelijan perässä!:)♡
Hyvää joulukuun ekaa päivää kaikille!♡☆;) 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti